Aluevaaliehdokkuus 2025Perjantai 22.11.2024 - Kirsi Mäkilaine Taas alkaa uusi vaalityökausi. Lupauduin aluevaaliehdokkaaksi Kanta-Hämeessä jatkokaudelle. Päätös ehdokkaaksi asettamisesta tehtiin Hämeen piirissä 11/2024. Aluevaltuutetun tehtävä ei ole ollut helpoin luottamustehtävistäni. Mutta se on ollut tärkeä. Kuluva aluevaltuustokausi on ollut hyvinvointialueen aloituksesta ja rahoituksen riittämättömyydestä johtuvaa vaikeata valintatehtävää toisensa perään. Kipeitä päätöksiä on ollut pakko tehdä. Olen valtuutetun tehtävän lisäksi ollut tämän kauden terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan 2. varapuheenjohtaja. Lautakunnassa on ollut hyvä työskentelyilmapiiri ja siellä on saanut mielipiteitään kuuluviin hyvällä tavalla. Aluevaltuuston rooli tuntuu olevan enemmän leimasin, kun aluehallituksella on suuri päätäntävalta monessa tärkeässä asiassa. Koen olleeni etuoikeutettu siinä mielessä, että olen aluevaltuutettuna Kanta-Hämeessä ja Tehyn pääluottamusmiestoimeni osalta samojen asioiden äärellä, mutta toiselta kantilta, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Molemmat hyvinvointialueet ovat valtion toimesta "erityistarkkailussa" ja molemmilta edellytetään tiukkoja säästötoimia. Toivon, että pääsen jatkokaudelle aluevaltuustoon. Toivon myös, että saamme viime kertaa enemmän aluevaltuutettuja myös Hämeenlinnan ulkopuolelta, jotta Riihimäen ja Forssan seudun ääni tulee myös kuuluviin ja pienten kuntien asukkaiden puolia myös pidetään jatkossa nykyistä paremmin. Jos kaikki palvelut keskittyvät Hämeenlinnaan, haittaa se myös hämeenlinnalaisten palveluiden saatavuutta. Kaikkien etu olisi, että palveluita saisi jatkossakin koko Kanta-Hämeen alueella. Osa voidaan toteuttaa digitaalisina, osa liikkuvina palveluina, mutta pääasia on, että myös Hämeenlinnan ulkopuolella on palvelut saatavilla ja kunnat pysyvät elinvoimaisina. Yt Kirsi |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit Kanta-Häme |