Taas mennään

Torstai 12.7.2018 klo 10.45 - Kirsi Mäkilaine

Aika menee niin nopeasti, ettei tahdo mukana pysyä. Edellisestä kirjoituksestakin on jo vuosi...

Mennyt vuosi on ollut ajoittain hyvinkin tiukkatahtinen. Kokouksia on ollut joinakin viikkoina kolmenakin iltana ja siihen ennakkoon esityslistoihin tutustuminen päälle. Vantaan valtuustossa viime syksy oli aika haipakkaa; koulutuksia sekä hyvinkin pitkiä kokouksia. Keväällä 2018 tahti vähän laantui. Silti yhtäkään päivää, en edes rankimpaa sellaista vaihtaisi pois. Työskentely on ollut haastavaa ja uutta asiaa pitänyt omaksua koko ajan, mutta minä pidän haasteista. 

Viime kesän puoluekokouksen jälkeen osa Perussuomalaisista loikkasi Sinisiin. Moni kysyi sen jälkeen, kumpaan itse kuulun. Kuulun edelleen Perussuomalaisiin enkä ole missään vaiheessa edes harkinnut muuta. Itse en puoluekokouksessa ollut, mutta olisin äänestänyt Halla-ahoa.  Joten puheenjohtaja valintaan olen tyytyväinen. Vantaalla meiltä loikkasi kaksi Sinisiin ja yksi sitoutumaton lähti vielä perässä. Joten meitä jäi Perussuomalaisten valtuustoryhmään viisi. 

Lauantaina 7.7.18 sain Uudenmaan piiriltä tiedon, että olen tullut valituksi sekä maakuntavaaliehdokkaaksi että eduskuntavaaliehdokkaaksi. Eli taas mennään kohti ensi kevään vaaleja. Takana on minulla kahdet kuntavaalit, joista tuloksena ensimmäisellä kerralla varavaltuutetun paikka ja viime vaaleista valtuutetun paikka. Lisäksi olen ollut ehdolla viime eduskuntavaaleissa saaden 1401 ääntä. 

Maakuntavaalit siirtyivät lokakuulta eteenpäin, kukaan ei osaa vielä sanoa, että minne. Sote onneksi lykkääntyi ainakin vuodella. Olen seurannut sote-valmistelua hyvinkin tarkkaan, koska itse työskentelen alalla jota se koskee. Lisäksi henkilöstön asema kiinnostaa, sillä  olen Tehyn ammattiyhdistystoiminnassa mukana ammattiosastomme varapääluottamusmiehenä, luottamusmiehenä ja 1. varapuheenjohtajana. 

Innostuneena kohti ensi kevättä! Ensin vaalipäällikköä kyselemään ja sitten suunnitelmat käyntiin vaalityön suhteen: ei rahalla vaan ideoilla ;) . Edellisten vaalien motto pitää edelleen: Pidetään huolta omistamme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2019