Vanhusten hoidon tilanne 2015 ja nyt

Olen kirjoittanut tänne blogiin 22.2.2015 aiheesta: Missä vaiheessa vanhukset muuttuivat isovanhemmista taakaksi? Luin tuon blogin ja huomasin, että kymmenessä vuodessa mikään ei ole muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan. 

Edelleen toistetaan samaa, että vanhusten on parempi olla kotona. Totta toki tämä osittain, mutta kun kunto laskee tai muistisairaus etenee tietyn pisteen yli, ei kotona ole enää parempi olla, vaan tarvitaan paikka ainakin tuetusta asumisesta ja myöhemmin ympärivuorokautisesta hoivasta. 

Edelleen puhutaan myös kotihoidon riittämättömistä resursseista. Hyvinvointialueilla on taloudessa tiukkaa, eikä resursseja edelleenkään saada korjattua. Kotihoidon työntekijät kokevat psykososiaalista kuormitusta, kun eivät ehdi hoitaa vanhuksia niin kuin pitäisi, vanhukset kokevat turvattomuutta ja omaiset huolta. 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on aiemmin aloitettu toimintamalli, jossa ikäihminen tulee ensin tuettuun asumiseen ja kunnon heiketessä, ei joudu muuttamaan toiseen laitokseen vaan henkilöstömuutoksin turvataan se, että ikäihminen saa asua koko ajan samassa paikassa. Tämän toivon rantautuvan myös Kanta-Hämeeseen. 

Vaalikoneissa kysyttiin nyt vuonna 2025, että pitäisikö enemmän vastuuta vaatia omaisilta vanhustensa hoidosta. Mielestäni tämä on hankala kysymys. Nykyaikana moni on työelämässä vielä siinä kohtaa, kun vanhemmat tarvitsevat jo mahdollisesti apua. Ei voida olettaa, että työssäkäyvä pystyy ottamaan täyden vastuun omaisensa hoidosta. Toki toivon, että tietty vastuu omista omaisista kannetaan ja heitä tuetaan ja autetaan mahdollisuuksien mukaan.

Laitan tähän katkelman 22.2.2015 blogista, joka on toki edelleen kokonaan luettavissa blogeissa:

"Vanhuspalvelulaki muuttuu, suunta laitoshoidosta kotihoitoon
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (vanhuspalvelulaki) muuttuu vuoden 2015 alusta.
Lakimuutoksen myötä iäkkäiden henkilöiden elämää tukeva hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain lääketieteellisillä tai asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvillä perusteilla.
Kuntien on  selvitettävä mahdollisuudet vastata iäkkään henkilön palvelutarpeeseen kotiin annettavilla palveluilla tai muilla avopalveluilla ennen pitkäaikaista laitoshoitoa.
Avopalveluiden kehittäminen mahdollistaa sen, että nykyistä useammat iäkkäät voivat asua omassa kodissaan ja yhä harvemmat tarvitsevat laitoshoitoa. Samalla kustannusten kasvu hidastuu. Iäkkäällä henkilöllä on jatkossakin oikeus saada ne lain mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut, joita hän tarvitsee.
Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista ja tasavallan presidentti vahvisti lain 30. joulukuuta. Laki tulee voimaan 1.1.2015." http://www.uutislahde.fi/uutiset/vanhuspalvelulaki-muuttuu-suunta-laitoshoidosta-kotihoitoon

Edellinen teksti sisältää kaiken oleellisen, nyt säästetään - vanhuksista. Vanhukset tulevat Suomelle, kunnille liian kalliiksi. Onko missään vaiheessa mietitty mitä vanhukset ovat tämän maan hyväksi tehneet: sotineet Itsenäisyytemme puolesta, rakentaneet sotien jälkeen tämän maan, luoneet teollisuuden, tehneet pitkät työurat tai viljelleet maata sekä kasvattaneet uudet sukupolvet. Mutta nyt he tulevat liian kalliiksi, kun heistä ei ole enää "hyötyä". Vanhuksista on tehty taakka kun he ennen olivat rikkaus; menneen ajan muisteja, kulttuuriperimän tietopankkeja ja lapsenlapsien isoäitejä ja isoisiä.

Kun vanhukset nyt siirretään laitoshoidosta kotihoitoon, kuka heidät hoitaa? Omaishoitajat? Omaiset? Miten turvataan itsekin ikääntyvien omaishoitajien jaksaminen? Miten korvataan työssäkäyvien omaishoitajien ansiomenetykset?

Entä vanhukset, joilla ei ole omaisia tai omaiset eivät heitä hoida? Kuka heidät hoitaa? Kotihoito? Vanhusten hoidon pääpaino on päätetty laittaa kotihoitoon. Onko tämä huomioitu kotihoidon resursseissa? Ei ole. Kotihoidon hoitajat uupuvat taakkansa alla, vaihtavat alaa. Jokainen voi miettiä, kuinka raskasta on käydä usean vanhuksen luona piipahtamassa  päivästä toiseen, kun vanhus kysyy, eikö pääsisi sairaalaan? Miltä tuntuu jättää vanhus yksin kotiin, kun tietää, ettei hän siellä pärjää? Olemme saaneet lähiaikoina lukea lehdistä kotihoidon ambulanssirallista: kotihoitaja soittaa vanhukselle ambulanssin, joka vie päivystykseen, jatkohoitopaikkaa ei ole, vanhus kotiutetaan päivän parin päästä ambulanssilla tai taksilla, kotihoito soittaa ambulanssin päivän parin päästä ja kierre jatkuu.

On toki vanhuksia, jotka pärjäävät hyvin kotona omaisten avulla tai ovat niin hyväkuntoisia, että pärjäävät yksin tai kevyillä kotihoidon palveluilla. Mutta sitten on se toinen osa, he, jotka ovat kotona turvattomia ja yksinäisiä. Riittääkö heille, että kotihoito käy kääntymässä kerran, pari, kolme päivässä? On vanhuksia, jotka muistisairauden vuoksi eivät tunne kotiaan kodikseen ja kun he avaavat oven lähtee ovihälytys johon reagoidaan, mutta jos he ehtivät ulos, alkavat etsinnät. Olen työssäni tutustunut tähän osaan vanhuksia, heihin, jotka eivät halua olla kotona ja jotka eivät pärjää yksin kotona, mutta joille ei ole muutakaan paikkaa. Onko kukaan ajatellut heidän parastaan? Ovatko lakien laatijat edes tietoisia/ haluavatko tietää, että heitä on olemassa?

Minä en kannata tätä laitospaikkojen alasajoa. Jokaiselle vanhukselle on turvattava tarvittaessa hoitopaikka, jos he eivät kotona pärjää, hoitopaikka, jossa on apua saatavilla 24/7. Kotihoidon resursseja tulee lisätä ja omaishoitajista on pidettävä huolta, he ovat korvaamaton apu vanhustenhoidossa ( ja toki myös sairaiden lasten hoidossa). Jos joku päättäjä on erimieltä, suosittelen lämpimästi päivää kotihoidon matkassa tai parempi vielä jos menee Turvapartion mukaan. Siellä se vanhusten kotona-asumisen todellisuus tulee koettua ihan itse.

Mielestäni jokainen on ansainnut turvatun, arvokkaan vanhuuden. Olemme sen velkaa vanhuksillemme ja tulevat sukupolvet omille vanhuksilleen. Nykyään vanhuksia ryöstetään kaduilla ja heidän kodeissaan, miten tähän on tultu?  Mihin on häviämässä suomalainen kunnioitus vanhoja ihmisiä kohtaan? Minun sukupolveni on kasvatettu kunnioittamaan vanhuksia ja samoin olen kasvattanut oman poikani. Mutta vierannuttaako nyky-yhteiskunta sukupolvi sukupolvelta ihmiset vanhuksistaan? Mikä siihen vaikuttaa? Kiire? Itsekkyys? Työelämän paineet?  Millaisen vanhuuden tätä menoa meidän lapsemme ja lapsenlapsemme saavat? En taida uskaltaa edes ajatella sitä...