Hallitusohjelma

Sunnuntai 31.5.2015 - Kirsi Mäkilaine


Leikkauksista olemme saaneet suun ja silmät täyteen kaikista mahdollisista lehdistä ja somesta. Kuitenkin minua kiinnostaisi se, mitä Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta sitten saamme hallitusohjelmassa läpi? 

Autoveron alennuksen. Niin, minä en alkujaankaan ollut tämän veron alennuksen kannalla. Enkä varsinkaan nyt, kun autojen käyttömaksu nousee. Tuo arvioitu 1600 euron alennus uuden auton ostoon ei kauheasti lämmitä pieni- ja keskituloisia. 

Minua henkilökohtaisesti nyt tökkii hallitusohjelmassa se, että eläkeläisten tilannetta kurjistetaan, lääkemaksut nousevat, opintotukiin kajotaan ja ansiosidonnaiseen puututaan. 

Positiivisista asioista tulee nyt mieleen tuo päivähoito-oikeuden rajaaminen. 

Ymmärrän kuitenkin sen, että hallitukseen oli Perussuomalaisten pakko mennä. Muuten sinne olisi mennyt Vihreät ja Ruotsalaiset. Kuitenkin nyt Perussuomalaiset joutuvat taipumaan moneen asiaan, joita on vaikea näin äkkiseltään niellä. Tosin oli odotettavissa, ettei Sipilä ja Stubb suostu mihinkään leikkauksiin, jotka koskisivat hyväosaisia, suurituloisia. 

Palaan asiaan kun olen jostain löytänyt koko hallitusohjelman ja lukenut sen läpi.Yritän  löytää sieltä jotain positiivista, negatiiviset asiat on jo lehdistä luettu...

Avainsanat: hallitusohjelma


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini