Vaalikoneet

Perjantai 20.3.2015 - Kirsi Mäkilaine


Sain viimeinkin kaikki 22 vaalikonetta vastattua. Kysymyksiä riitti laidasta laitaan. Voi vain ihmetellä, miten äänestämispäätökseen vaikuttavat kysymykset:

Onko kissa viisaampi kuin koira?

Mikä Cheekin kappale olisit?

Uskotko maan ulkopuoliseen älylliseen elämään? jne

Vaikeita kysymyksiä oli paljon, varsinkin erikoisalojen vaalikoneissa. Yritin kuitenkin parhaani mukaan perehtyä jokaiseen aiheeseen ja kysymykseen. Hankaluutta oli myös kysymyksissä, joissa yksi kysymys sisälsi kaksi väitettä, josta toiseen olisin halunnut vastata päinvastoin.

Vetovalikoissa on vaikea osua uudelleen edes itsensä kanssa 100 prosenttiin. Toivon, että joku osuu kuitenkin yksiin kanssani. Koneissa vältin vastaamasta En osaa sanoa, koska mielestäni se ei olisi ehdokkaalta oikea vastaus. Perusteluja olen kirjoittanut paljon ja toivon, että ne selventävät kantaani eri asioihin. 

Ei muuta kuin tutustumaan vaalikoneiden ihmeelliseen maailmaan!

 

Tässä muutama näin aluksi: 

yle.fi/eduskuntavaalit2015

vaalikone.fi/eduskunta2015 (Helsingin Sanomat)

vaalikone.fi/eduskunta2015/is (Ilta-Sanomat)

mtv.fi - vaalikone

nukkuvat.fi - vaalikone

nuortenvaalikone.fi

emmaelias.fi/vaalikone

vammaistenvaalikone.fi

Avainsanat: vaalikone, eduskuntavaalit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini